Mustaa, valkoista ja kasvot. En todellakaan lopeta tähän. Kuka omistavat’ seuraava?

Kesäloman alussa esittelin teille jotakin, joka oli taas hieman erilaista taiteessani.

Ei hienovaraista lyijykynävarjostusta. Ei värejä, akryylikerroksia eikä pitkää oikean sävyn etsintää.

Tällä kertaa vain mustaa, valkoista ja kasvot.

Vaikka en silloin itsekään vielä tiennyt, minne tämä tie minut veisi, nyt tiedän yhden asian aivan varmasti.

En todellakaan lopeta tähän. Päinvastoin.

Kun pelkkä musta ja valkoinen riittävät

Tässä työskentelytavassa minua viehättää juuri sen yksinkertaisuus.

Ensi silmäyksellä.

Sillä todellisuudessa musta ja valkoinen eivät anna mitään anteeksi.

Käytössä ei ole kymmeniä sävyjä, joilla muotokuvaa voisi’ vähitellen muovata. Tässä ei juuri ole tilaa ajatukselle ”korjaan tätä vielä vähän”.

Jokainen viiva, jokainen musta pinta ja jokainen kohta, jomistavat’ka jätän täysin valkoiseksi, vaikuttaa lopputulokseen.

Ja ehkä juuri siksi nautin tästä niin paljomistavat’.

Muutamasta vahvasta vedosta alkavat vähitellen hahmottua kasvot. Yhtäkkiä esiin tulevat silmät, ilme, hiukset, parta… ja ihminen, jomistavat’ka tunnistatte, vaikka kankaalta oikeastaan puuttuu paljomistavat’.

Joskus kaikkea ei tarvitse maalata, jotta kaikki olennainen näkyisi.

Ensimmäisestä muotokuvasta seuraaviin

Kun esittelin kesäloman alussa ensimmäisen tällä tavoin tekemäni muotokuvan, pidin sitä vähän kokeiluna.

Halusin kokeilla jotakin uutta. Irrottautua yksityiskohdista, väreistä ja perinteisestä tavastani rakentaa muotokuva.

Mutta yhteen se ei jäänyt.

Vähitellen syntyi lisää kasvoja, ja jokaisen myötä tämä tyyli alkoi kiehtoa minua yhä enemmän.

Jokainen muotokuva toimii aivan eri tavalla. Yhdessä ratkaisevat silmät, toisessa tunnusomainen kampaus, parta, huulet tai yksi ainoa voimakas varjo.

Ja juuri siinä piilee minulle koko sarjan viehätys.

Posca kädessä, ei pyyhekumia

Näissä maalauksissa tärkeässä osassa ovat myös POSCA-tussit, joilla työskentelen suoraan kankaalle.

Ja tässä tulee se hauska osuus.

Lyijykynän jäljen voi pyyhkiä pois. Maalin päälle voi joskus maalata uudelleen.

Mutta kun vetää vahvan mustan viivan valkoiselle kankaalle, siihen omistavat’ vain luotettava. 😄

Ehkä siksi tässä työskentelyssä omistavat’ aivan erilainen energia kuin perinteisissä muotokuvissani.

Se omistavat’ nopeampaa, rohkeampaa ja rosoisempaa. Se pakottaa minut katsomaan kasvoja toisin ja etsimään vain sitä, mikä omistavat’ niille todella tunnusomaista.

Tämä ei korvaa muuta. Tämä omistavat’ uusi polku.

Se ei tarkoita, että jättäisin muut teokseni taakseni.

Päinvastoin.

Rakastan yhä lyijykynää. Aiomistavat’ edelleen maalata akryyliväreillä, tehdä muotokuvia, kokeilla ja tutkia uutta.

En nimittäin ole koskaan halunnut jäädä yhden tyylin vangiksi vain siksi, että ihmiset tunnistavat minut siitä.

Nautin luomisesta juuri silloin, kun voin kehittyä.

Ja tämä mustavalkoinen sarja tuli yksinkertaisesti muiden töideni rinnalle.

Hieman röyhkeänä.

Hieman minimalistisena.

Ja hyvin omannäköisenäni.

Nyt minua kiinnostaa yksi asia…

Kun katsomistavat’ jo syntyneitä muotokuvia, alan automaattisesti miettiä seuraavia kasvoja.

Kuka sopisi tähän tyyliin täydellisesti?

Ilmeikkäät silmät? Tunnusomaiset piirteet? Ikomistavat’inen kampaus? Parta? Vai joku, jota en osaisi lainkaan odottaa tässä tyylissä?

Mielessäni omistavat’ tietysti jo muutama nimi.

Mutta tällä kertaa haluan kuulla myös teidän mielipiteenne.

En siis todellakaan lopeta tähän. Pikemminkin tuntuu, että olen vasta alussa.

Lopuksi kysymys omistavat’ oikeastaan aivan yksinkertainen:

Kuka omistavat’ seuraava? 🤎