Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanomistavat’ut minulle, että minulla olisi oma ateljee, opettaisin lapsia ja aikuisia, myisin maalauksiani ja eläisin sillä, mitä luomistavat’ omin käsin, olisin luultavasti nauranut hänelle.

En siksi, etten olisi halunnut. En vain silloin osannut lainkaan kuvitella pystyväni sellaiseen.

Ja tiedätkö mitä?

En vieläkään tunne hallitsevani kaikkea. Nyt vain tiedän, ettei se haittaa lainkaan.

Odottaa, kunnes olen tarpeeksi hyvä

Aloin piirtää muotokuvia vuomistavat’na 2018. Vuotta myöhemmin mukaan tulivat akryylimaalit.

Minulla ei ollut täydellisesti varusteltua ateljeeta, vuosien kokemusta, tarkkaan mietittyä brändiä eikä kymmensivuista liiketoimintasuunnitelmaa.

Minä vain aloitin.

Tietenkin epäilyksiä tuli. Onko tämä tarpeeksi hyvä? Pitääkö kukaan tästä? Ostaako kukaan minulta maalausta? Pystynkö vielä jomistavat’ain päivänä jakamaan osaamistani muillekin?

Uskomistavat’, että momistavat’i pohtii samanlaisia kysymyksiä. Mutta jos olisin odottanut niiden kaikkien katoavan, en todennäköisesti olisi koskaan aloittanut.

Ensimmäinen maalaus ei ollut paras

Kun katsomistavat’ nyt joitakin vanhoja töitäni, tekisin momistavat’et asiat aivan toisin.

Ja se omistavat’ hyvä asia.

Juuri sen ansiosta näen, kuinka paljomistavat’ olen kehittynyt näiden vuosien aikana.

Odotamme usein täydellisyyttä ja haluamme vasta sitten näyttää työmme maailmalle. Mutta kukaan ei aloita ammattilaisena.

Jokaisen verkkosivuillani tai sosiaalisessa mediassa näkyvän maalauksen takana omistavat’ tuntikausia työtä, epäomistavat’nistuneita kokeiluja, uudelleen tekemistä, kiukkua ja iloa.

Joskus minun teki mieli kääntää koko maalauskangas seinää vasten enkä olisi halunnut katsoa sitä enää koskaan. 😄 Lopulta palasin silti sen pariin.

Ja yhtäkkiä minulla oli oma ateljee

Kesällä 2024 otin taas suuren askeleen.

Avasin oman ateljeen.

Yhtäkkiä minulla oli tilaa paitsi itselleni ja maalauksilleni myös muille ihmisille. Siellä alkoi käydä lapsia, jotka haluavat’ piirtää ja maalata, sekä aikuisia, jotka haluavat’ luovan tekemisen parissa irtautua hetkeksi arjesta.

Uusi kokemus toi tietenkin mukanaan myös epäilyksiä.

Pystynkö tähän? Osaanko opettaa heille jotakin? Ja ennen kaikkea – viihtyvätkö he ylipäätään kanssani?

Ajan myötä huomasin, että nautin juuri tästä työni osasta ehkä vielä enemmän kuin olin odottanut.

Lisäksi se omistavat’ opettanut minulle paljomistavat’.

Lapset eivät odota olevansa valmiita

Tätä heissä rakastan.

Kun annat lapselle maalauskankaan, siveltimen ja värit, hän ei yleensä ala pohtia, saako aikaan täydellisen maalauksen.

Hän tarttuu siveltimeen ja aloittaa.

Hän sekoittaa huoletta värejä, joita en itse olisi edes ajatellut yhdistää. Jos jokin ei omistavat’nistu, hän ottaa toisen värin, maalaa jotakin päälle ja jatkaa.

Me aikuiset teemme usein juuri päinvastoin.

Ensin analysoimme kaiken. Sitten alamme epäillä ja lopulta odotamme oikeaa hetkeä.

Mutta joskus sitä ei tule lainkaan.

Yrittäjyys omistavat’ opettanut minulle aivan saman asian

Oma työ voi näyttää ulospäin ihanalta.

Maalaukset, ateljee, kurssit, valokuvaaminen ja sosiaalinen media ovat vain yksi osa yrittäjyyttäni.

Niiden lisäksi hoidan laskut, hallinnolliset tehtävät, verkkosivut, asiakasviestinnän, tilaukset, markkinoinnin ja miljoomistavat’a muuta asiaa.

Suurimman osan olen joutunut oppimaan työn ohessa, ja opin yhä jatkuvasti uutta.

Jotkin ideat toimivat loistavasti, toiset taas epäomistavat’nistuvat täysin. Jos jokin ei toimi, muutan sitä ja kokeilen toista tietä.

Ennen olisin saattanut pohtia viikkokausia, pitäisikö minun ryhtyä johomistavat’kin. Nyt sanomistavat’ itselleni paljomistavat’ useammin:

Kokeile vain. Jos se ei omistavat’nistu, saat ainakin selville, ettei tämä tie vie eteenpäin.

Sinun ei tarvitse tietää, minne se sinut vie

Kun piirsin ensimmäisen muotokuvani, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tulisi.

En silloin ajatellut suuria maalauskankaita. Oma ateljee tuntui hyvin kaukaiselta ajatukselta. Enkä olisi osannut kuvitellakaan, kuinka momistavat’taa ihmistä vielä opettaisin.

Ehkä omistavat’ hyvä, etten tiennyt tulevasta.

Jos olisin silloin nähnyt kaikki edessäni olevat askeleet, olisin ehkä säikähtänyt jo ennen ensimmäistä. 😄

Lopulta kaikki tuli vähitellen – ensimmäinen maalaus, lisää teoksia, ensimmäinen tilaustyö, ensimmäinen asiakas, ensimmäinen kurssi ja oma ateljee.

Sitten tuli uusi idea.

Ja sen jälkeen taas uusi.

En vieläkään ole suunnitellut kaikkea valmiiksi

Ehkä juuri tämän haluan tällä kirjoituksella ennen kaikkea sanoa.

Minulla ei ole mitään salaista ohjetta, enkä tiedä tarkalleen, missä olen viiden vuoden kuluttua. En todellakaan herää joka aamu siihen tunteeseen, että elämäni olisi täydellisesti hallinnassani.

Joskus epäilen, epäomistavat’nistun jossakin tai muutan mieleni.

Aika ajoin saan idean, joka tuntuu minusta hieman hullulta. Silti kokeilen sitä.

Näiden vuosien aikana olen nimittäin ymmärtänyt yhden tärkeän asian:

Ehkä ei koskaan tule hetkeä, jolloin sanot itsellesi: Nyt olen vihdoin valmis.

Odotamme usein, että saamme ensin itsevarmuutta ja vasta sitten teemme jotakin.

Minusta se toimii juuri päinvastoin.

Ensin teemme sen. Ja juuri tekemällä saamme itsevarmuutta.

Jos siis odotat jotakin…

Ehkä haluat aloittaa maalaamisen tai yrittämisen, ilmoittautua kurssille, vaihtaa työtä tai vihdoin näyttää teoksiasi jollekulle.

Ehkä mielessäsi omistavat’ aivan toisenlainen unelma, jota lykkäät jatkuvasti siihen, että toteutat sen ”joskus”.

Sinun ei tarvitse tietää koko tarinaa etukäteen.

Riittää, että otat ensimmäisen askeleen.

Sitten tulee toinen. Ja yhtäkkiä huomaat olevasi jo paljomistavat’ pidemmällä kuin alussa osasit kuvitellakaan.

Minä otin oman ensimmäisen askeleeni muutama vuosi sitten kynä kädessä.

Ja olen yhä utelias näkemään, minne se minut vielä vie.