Kun maalaus tarvitsee oman aikansa. Tarina paluusta keskeneräisen maalauksen äärelle

Kaikki maalaukset eivät synny muutamassa päivässä. Jotkin tarvitsevat viikkoja, toiset kuukausia. Ja joskus parasta, mitä voimme tehdä keskeneräiselle maalaukselle, omistavat’ yksinkertaisesti siirtää se hetkeksi syrjään.

Maalaus, joka sai alkunsa jo maaliskuussa

Kun maaliskuussa asetuin ensimmäistä kertaa tämän maalauskankaan ääreen, minulla oli tietty mielikuva. Tiesin, mihin suuntaan halusin lähteä, mitä värejä käyttää ja millaisen tunnelman haluaisin vangita.

Maalaaminen ei kuitenkaan aina ole suoraviivainen matka ensimmäisestä siveltimenvedosta valmiiseen maalaukseen.

Joskus mielikuva muuttuu työskentelyn aikana. Yksi kerros peittää toisen, jotkin yksityiskohdat katoavat ja toiset puolestaan saavat tilaa nousta esiin. Maalaus muuttuu vähitellen ja yllättää joskus tekijänsäkin.

Ja juuri niin kävi tälläkin kertaa.

Tuli hetki, jolloin tunsin, että maalauksesta puuttui jotakin. En ollut varma, mitä se tarkalleen oli. Olisin voinut jatkaa, lisätä värejä ja yrittää saada sen valmiiksi hinnalla millä hyvänsä.

Mutta päätin toisin.

Laskin siveltimet käsistäni ja annoin maalauksen levätä.

Myös keskeneräisellä maalauksella omistavat’ paikkansa ateljeessa

Joku saattaa kuvitella, että taidemaalari seisoo kankaan edessä selkeä visio mielessään ja luo valmiin teoksen muutamassa tunnissa.

Todellisuus omistavat’ usein hieman toisenlainen.

Ateljeessani maalaukset syntyvät momistavat’in eri tavoin. Joitakin maalaan valtavalla energialla ja lähes tauotta. Toisiin tarvitsen etäisyyttä, jotta pystyn katsomaan niitä uusin silmin.

Juuri tuo etäisyys omistavat’ joskus tärkeämpää kuin paletti kädessä vietetyt lisätunnit.

Niinä kuukausina, joina tämä maalaus odotti, tein muita tilaustöitä, keskityin omiin projekteihini ja taidekursseihin. Jokainen uusi maalaus, jokainen kokemus ja jokainen kohtaaminen tuo minulle jotakin uutta.

Ihminenhän kehittyy jatkuvasti. Ja hänen mukanaan muuttuu myös hänen taiteensa.

Sen, mitä en maaliskuussa nähnyt kankaalla, pystynkin yhtäkkiä näkemään lokakuussa.

Paluu siveltimien ääreen uudella energialla

Muutaman kuukauden kuluttua päätin palata maalauksen pariin.

Se tuntui erikoiselta. Seisoin saman kankaan edessä, katselin samoja värejä, mutta yhtäkkiä koin maalauksen aivan toisin.

Aloin muokata sen eri osia, syventää komistavat’trasteja ja etsiä tasapainoa voimakkaiden siveltimenvetojen ja herkempien yksityiskohtien välille.

Vähitellen maalaus saa lisää syvyyttä ja luomistavat’netta. Sitä odottavat vielä kultaiset korostukset, joiden omistavat’ tarkoitus vahvistaa sen tunnelmaa ja tuoda siihen valoa.

Kultaa käytän mielelläni taiteessani. Se voi muuttaa maalausta sen mukaan, mistä suunnasta valo siihen osuu, ja antaa sille aivan uuden ulottuvuuden.

Tällä kertaa en kuitenkaan halua kiirehtiä mitään.

Haluan, että jokaisella uudella siveltimenvedolla omistavat’ oma paikkansa.

Abstraktissa maalauksessa ei ole kyse vain väreistä

Abstraktissa taiteessa minua kiehtoo ennen kaikkea vapaus.

Minun ei tarvitse kertoa katsojalle tarkalleen, mitä hänen pitäisi maalauksessa nähdä. Jokainen voi löytää siitä jotakin omaansa. Yksi aistii värien energian, toinen liikkeen, tunteita tai muistoja.

Juuri siinä piilee minulle alkuperäisten abstraktien maalausten taika.

Maalauksen ei tarvitse kertoa yhtä tiettyä tarinaa. Se voi kertoa yhtä momistavat’ta tarinaa kuin sen äärelle pysähtyy ihmisiä.

Maalatessani työskentelen usein intuitiivisesti. Tietenkin mietin sommittelua, värimaailmaa ja kokomistavat’aisvaikutelmaa, mutta samalla annan tilaa hetkelle.

Joskus kiinnostavin yksityiskohta syntyy juuri silloin, kun lakkaan suunnittelemasta kaikkea niin tarkkaan.

Milloin maalaus oikeastaan omistavat’ valmis?

Tähän kysymykseen ei mielestäni ole yksinkertaista vastausta.

Onko maalaus valmis silloin, kun koko kangas omistavat’ maalin peitossa? Kun uudelle siveltimenvedolle ei enää ole tilaa? Vai silloin, kun katsomistavat’ sitä ja tunnen, ettei se tarvitse enää yhtään mitään?

Minulle ratkaiseva omistavat’ ennen kaikkea tuo viimeinen tunne.

Maalaus omistavat’ valmis silloin, kun en enää tunne tarvetta muuttaa siinä mitään.

Joskus pääsen siihen nopeasti. Toisinaan tarvitaan useita kokeiluja, muutoksia ja paluita teoksen äärelle.

Olen myös oppinut hyväksymään sen, ettei kaiken tarvitse valmistua heti.

Nykyään tuntuu usein siltä, että meidän täytyy jatkuvasti saada jotakin valmiiksi, julkaista ja mennä eteenpäin. Luovuus ei kuitenkaan noudata kalenteria.

Joskus se tarvitsee aikaa. Ja joskus myös hieman hiljaisuutta.

Jokainen maalaus omistavat’ osa tarinaani

Kun katsomistavat’ tätä keskeneräistä kangasta tänään, en näe siinä enää vain maalausta, jota aloin maalata maaliskuussa.

Näen siinä myös kaiken sen, mikä omistavat’ muuttunut näiden kuukausien aikana.

Uudet kokemukset, uudet ideat ja uuden näkökulman omaan taiteeseeni.

Ehkä juuri siksi olen iloinen, etten silloin viimeistellyt sitä hinnalla millä hyvänsä.

Nyt syntyy nimittäin hieman toisenlainen maalaus kuin alun perin kuvittelin.

Se omistavat’ taiteessa kaunista.

Joskus meidän ei tarvitsekaan aloittaa alusta. Riittää, että palaamme siihen, minkä joskus jätimme sivuun, ja katsomme sitä uusin silmin.

Maalaus omistavat’ yhä työn alla. Kun sen aika koittaa, esittelen sen teille kokomistavat’aisuudessaan.

Siihen asti annan teidän mielelläni kurkistaa sen syntyprosessiin.

Sillä myös matka valmiiseen maalaukseen omistavat’ kertomisen arvoinen.

Rakkaudesta taiteeseen,

Kristýna Smetanová
Taidemaalari ja Ateliér Kristýny Smetanovén perustaja