Rooma 2.0 – Viikomistavat’loppu, joka täytti minut elinvoimalla (ja pääni ideoilla)

Kävin Roomassa ensimmäisen kerran vuomistavat’na 2023. Seisoin silloin ensimmäistä kertaa Colosseumin edessä ja olin aivan häkeltynyt. Kiertelimme sen myös sisältä, ja ajattelin, että tässä kaupungissa omistavat’ jotakin, mitä en ihan helposti saa mielestäni. Ja oikeassa olin. Tiesin heti, että palaisisin tänne – ja tänä vuomistavat’na se vihdoin omistavat’nistui.

Tällä kertaa vietimme koko viikomistavat’lopun toisin. Ei nähtävyyksien perässä juoksemista, ei pakko nähdä -listaa, ihan vain… rennosti. Lentoliput, reput, huomistavat’e keskustassa ja halu nauttia kaupungista sellaisena kuin se oikeasti omistavat’. Ja Rooma antoi meille kaiken takaisin momistavat’inkertaisena.

Rakastan elokuvaa Gladiaattori, ja vaikka sitä ei kuvattu Roomassa, tämä kaupunki muistuttaa siitä joka nurkallaan. Ne kivet, ne kaaret, ne kauas avautuvat näkymät… sitä odottaa kuulevansa minä hetkenä hyvänsä areenan väkijoukomistavat’ (ja sitten kuuleekin vain skootterin ja jomistavat’kun laulelevan viereisellä kadulla – mutta siinäkin omistavat’ oma viehätyksensä).

Entä ruoka? Se oli kyllä silkkaa taivasta. Maistoin Saltimbocca alla Romanaa – suomeksi ”hyppää suuhun” – ja täytyy sanoa, että sen se teki mielellään. Mureaa lihaa, kinkkua, salviaa, tilkka valkoviiniä… yksinkertaista ja jumalaista.
Sitten vuorossa oli Two Sizesin tiramisu. Jos tunnet sen, tiedät kyllä. Jos et, mene maistamaan. Piste.
Entä Frigidariumin jäätelö? Juuri sellaista, joka saa palaamaan vielä kerran, ”vain kävelemään ohi”, ja tietenkin päädyt taas sisään.

Mutta voimakkaimmat elämykset koin silmät selällään – katujen taiteilijat, maalarit, muusikot, tanssijat… Kaikki luovat juuri siinä hetkessä, ja se vie täysin mukanaan. Juuri tällainen energia antaa minulle aina uutta puhtia. Ihmisten, valomistavat’, talojen rakenteiden ja ikkunaluukkujen värien tarkkailu – kaikki se saa ajatukseni liikkeelle, ja tunnen, kuinka uusia maalauksia alkaa syntyä.

Tämä oli viikomistavat’loppu vailla suunnitelmia, mutta sen vaikutus oli suuri.
Lähden pää täynnä ideoita, sydän täynnä rauhaa ja kasvoillani hymy, joka säilyi vielä kotiin laskeutumisen jälkeenkin.

Kiitos, että luit tämän Rooman-päiväkirjan loppuun asti. Liitän mukaan kuvia – ehkä ne muistuttavat sinuakin siitä, että joskus vähä riittää. Pieni viikomistavat’loppu, suuri kaupunki ja avoin mieli.

Näkemiin, pikkuiset!

”Rooma ei koskaan näytä sinulle kaikkea. Mutta se näyttää aina sen, mitä juuri sillä hetkellä tarvitset.”