Kuinka opit viikomistavat’lopussa piirtämään muotokuvan valokuvasta

1. 4. 20262 min read

Tämä viikomistavat’loppu muistutti minua juuri siitä, miksi teen tätä kaikkea.

Ateljeessani Berounissa järjestettiin viikomistavat’loppukurssi, jolla piirrettiin muotokuvia lyijykynällä valokuvan pohjalta. Ja vaikka voisi’n kirjoittaa tekniikoista, mittasuhteista tai varjostuksesta… totuus omistavat’, että tuomistavat’a viikomistavat’loppuna oli kyse ennen kaikkea jostakin aivan muusta.

Luokseni kokoomistavat’tui kolme upeaa naista.
Jokainen erilainen. Jokaisella oma tarinansa.
Täynnä elämänkokemusta, tunteita ja uskomatomistavat’ta syvyyttä.

Ja juuri se välittyi myös heidän piirroksiinsa.

Oppia ”näkemään”

Momistavat’i ajattelee, ettei osaa piirtää.
Mutta usein kyse ei olekaan ”käden taidosta”…
vaan siitä, että oppii näkemään.

Viikomistavat’lopun aikana ohjasin heitä askel askeleelta.
Näytin heille, miten muotokuvaa voi katsoa toisin.
Miten kasvot voi jakaa osiin, miten hahmottaa mittasuhteita, varjoja ja valoa.

Miten lakata piirtämästä ”silmää silmän mallin mukaan”…
ja alkaa piirtää sitä, mitä todella näemme.

Ja juuri silloin muutos alkaa.

Se hetki, kun ajattelet: ”Piirsinkö minä tämän oikeasti itse?”

Tätä minä rakastan.

Sitä hetkeä, kun katsoo omaa piirrostaan ja oivaltaa ensimmäistä kertaa, ettei se ole sattumaa.
Että kaikki käy järkeen.
Että se näyttää oikealta ihmiseltä.

Ja juuri niin kävi.

Kun katsotte kurssin valokuvia, näette edistymisen.
Ei viikkojen kuluessa. Ei kuukausien kuluessa.
Vaan muutamassa tunnissa.

Ja se ei lakkaa koskaan kiehtomasta minua.

Kyse ei ole vain piirtämisestä

Tuomistavat’a viikomistavat’loppuna ei ollut kyse vain muotokuvista.

Vaan jakamisesta.
Tarinoista.
Hetkistä, jolloin aika pysähtyy piirtäessä ja omistavat’ vain tässä ja nyt.

Ja olen valtavan kiitollinen siitä, että saan olla siinä mukana.
Että saan välittää kokemustani eteenpäin.
Ja että luokseni palaavat ihmiset, jotka haluavat’ luoda, kokeilla jotakin uutta… tai vain levähtää hetken kaiken muun keskellä.